Back in business

Arvatkaas kaverit mihin heräsin tänä aamuna? Siihen kun joku alakerrassa soitti intohimoisesti afrikkalaisia rumpuja, joiden tahtiin noin satapäinen lapsilauma leikki jotain, joka koostui lähinnä juoksemisesta ja kirkumisesta. Jos ette vielä tätä tienneet, en kuulu lasten suurimpiin ystäviin enkä myöskään erityisemmin tykkää aamuista.

Oloni teki kaikinpuolin mukavemmaksi myös se, että löysin korvastani kuolleen torakan. Todennäköisesti aivoissani pesii siis nyt kokonainen kolonisaatio noita evoluution vikatikkejä. Kävellessäni alakertaan aamupalalle yksi kirkuvista lapsista pakotti minut laittamaan itselleen kengät jalkaan ja ollessani polvistuneena hänen eteensä päätti tehdä kovakouraisesti lähempää tuttavuutta hiuspehkoni kanssa.

Kyseinen herätys vakuutti minut  jälleen kerran siitä, että olen Onnettaren vihalistalla. Kyseistä vaikutelmaa syventää entisestään myös se, että toissapäivänä noin tunti sen jälkeen kun olin coolisti postannut feisbuukkiin kuinka onnellinen olen, kävelin Dar es Salaamin katua pitkin ja tipuin suoraan likakaivoon. Luonnollisesti häppeninki tapahtui keskellä yhtä Darin vilkkaimmin liikennöidyistä kaduista, joten ruuhkassa istuvat ihmiset saivat koko rahan edestä viihdykettä.

Mutta kuten voitte siis päätellä siitä että tätä blogia nyt päivittelen, selvisin elävänä Afrikan mantereelle asti. Toki matkassa oli mutkia, kuten arvata saattaa, mutta jopa matkatavarani  löysivät tiensä turvallisesti perille asti. Tiesin olevani  Afrikassa kun Kairon lentokentällä epäilyttävän paljon Gaddafin oloinen heppu istui uniformu päällä kuulusteluhuoneen näköisessä turvatarkastuskopissa ja poltti tupakkaa. Tietysti suoraan ”no smoking”-kyltin alla.

Tässä välissä on ehtinyt tapahtua yhtä sun toista muutakin, sillä minun ja Kaken seuraan liittyi muutamaksi viikoksi kolmas seikkailijatar, ystävämme Tinke.  Niitä tarinoita kertoilen kuitenkin hieman myöhemmin, jotta tämä kirjoitus jää edes jotenkin järkevän mittaiseksi. Kerrottakoon vielä kuitenkin se, että lomailun jälkeen saavuin siis majapaikkaani Intian valtameren viereen ja aloitin työt tänään. Sillä että paikallinen lehden päätoimittaja, joka minun piti tavata, oli pari tuntia myöhässä.  Sanotaan että jos elämä antaa sinulle sitruunoita, tee niistä limonaadia. Sunnnitelen limonaaditehdasta. 

PS: Kropallani kesti ilmeisesti muutama viikko tajuta olevansa Afrikassa. Yleensä joudun saman tien moskiittojen joukkohyökkäyksen kohteeksi ja ihoni palaa sekunneissa, mutta eiliseen asti vältyin kaikelta tuolta. Valelin eilenkin itseni lapsille tarkoitetulla aurinkorasvalla ja hukuttauduin hyttysmyrkkyyn sillä seurauksella, että yläkroppani väritys on harmoninen sekoitus kalmakalpeaa, pinkkiä ja kirkuvan punaista ja lempparini ruttosääret ovat palanneet. Mutta nyt aion mennä hukuttamaan murheeni Intian valtamereen, joten soronoo!