Kohti Suurta Tuntematonta

Pyydän jo etukäteen anteeksi seuraavan blogikirjoituksen ajallista epäloogisuutta. Syynä tähän on yksinkertaisesti se, että kirjoitan tämän blogikirjoituksen kotona Darissa tänään (torstai-iltana 5. huhtikuuta Herramme vuonna 2012) mutta lataan,tai yritän ladata, sen interwebiin vasta lauantaina Iringassa, sillä yllättäen paikalliset operaattorit ovat estäneet pääsyni sähköiseen maailmaan.

Painotan sanaa ”yritän”, sillä täällä nettikahviloissa tietokoneet ovat lähinnä jäänteitä 80-luvulta (kuten allekirjoittanut) ja sen takia vajavaisia (kuten allekirjoittanut), joten nähtäväksi jää löydänkö koneen, jossa on USB-portti. ”Yritän” pätee myös siksi, että koskaan ei voi tietää pääsemmekö Iringaan asti. Voi siis olla että tätä mieletöntä ajatuksieni ilotulitusta ei ikinä lue kukaan vaan se jää ikuisiksi ajoiksi uuden vaaleanpunaisen lääkefirman promomuistitikkuni uumeniin (kiitos Kaken iskä!). En halua masentaa teitä jatkamalla tuota ajatuspolkua sen pidemmälle, joten siirrytäänpä sitten itse asiaan.

Nyt on siis vihdoin koittanut aika Suuren Seikkailun, josta jo aikaisemmin mainitsin. Huomisaamuna minä ja Kake aloitamme matkan kohti Malawia. Mietitte varmaan miksi poistumme maasta kesken kaiken ja toivon että voisin vastata sen johtuvan pelkästä seikkailunhalusta. Karu tosiasia on kuitenkin että viisumini umpeutuu 11. päivä kuluvaa kuuta. Näin ollen, välttyäkseni karkoitukselta, minun täytyy poistua maasta ennen tuota päivämäärää ja – jälleen kerran - yrittää uusia viisumini palatessani Tansanian puolelle. 

Lähdemme Kaken kanssa matkaan löytöretkeilijöiden mentaliteetilla. Lähinnä siksi että meillä ei ole tulevasta matkasta käytännössä mitään muuta varmaa tietoa kuin se, että huomenna matkustamme bussilla 8-15 tuntia eeppisen matkamme ensimmäiseen etappiin Iringaan, Tansanian keskiosaan. Sieltä meidän on viikonlopun tarkoitus jatkaa matkaa kohti Malawin ja Tansanian välistä rajaa. 

Matkallamme on tasapuoliset mahdollisuudet onnistua hyvin, huonosti tai hyvin huonosti. Optimisti minussa uskoo ensimmäiseen ja toivoo sitä, mutta lupaan olla tyytyväinen jos pääsemme viikon kuluttua takaisin rajan yli ilman että meitä on ryöstetty, kidnapattu tai että joudumme lahjomaan rajaviranomaisia ylettömästi. Vaikka moraalini harvinaisen korkeaa laatua onkin, höllään mieluummin hieman kukkaronnyörejäni kuin jään jumiin rajalle (vaikka molempien maiden rajavartijat varmasti herrasmiehiä ovatkin) . 

Onneksi voin kuitenkin aina luottaa siihen, että jos joudumme ongelmiin Malawia asuttavien heimojen kanssa, arvoisa ex-presidenttiehdokkaamme Pekka Haavisto saapuu hätiin liput liehuen. Tiedän tämän siksi, että viime kesänä Vihreiden puoluekokouksessa Kuopion kuumimmassa menomestassa (jätettäköön nimi mainitsematta) puolueen jäsentä valaisi minua siitä, kuinka Pekka on henkilökohtaisesti ollut osallisena monien kidnappaustilanteiden laukaisemisessa.

Muutaman oluen nauttineet viheröt kertoivat silmät loistaen, että Pekalla on nääs on suhteita heimopäälliköihin ja useiden puhelinnumerot pikavalinnassa. Muutamaan otteeseen YK:n ja muiden tahojen olleessa liian kiireisiä Pekka on ottanut puhelimen kouraan ja rimpauttanut kamuilleen viidakossa ja tadaa! luksusjahdeissa Somalian rannikkoa purjehtineet ja kaapatuiksi tulleet länkkärit ovat pelastuneet. Väitän, että jos Pekka handlaa somaliheimopäälliköt, niin luulisi parin malawilaisen vastineen olevan hänelle pala kakkua. Jos meistä ei siis kuulu viikkoon niin olkaa ystävälliset ja soittakaa Peksille. Me ollaan jossain päiväntasaajan tienoolla.